Miten sähköauto toimii?

MITEN SÄHKÖAUTO TOIMII?

Viime aikoihin saakka niistä puhuttiin autoteollisuuden kaukaisena tulevaisuutena. Teillä liikkuu sähköautoja jatkuvasti enemmän ja mukana on myös täysin uusi Mazda MX-30. Miten ne toimivat ja mitkä ovat niiden suurimmat vahvuudet?

Sähkötekniikan kehitys autoteollisuudessa on nopeutunut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Autoyhtiöt luottavat rohkeammin täyssähköautohin, ja myös infrastruktuuri kehittyy paremmaksi sähköisten ajoneuvojen lataamisen suhteen. Viimeisimmät ratkaisut ovat vastaus ekologisiin huononevan ilmaston ongelmiin ympäri maailmaa. Silti useimmat meistä eivät tarkalleen tiedä, miten sähköautot toimivat.

 

SÄHKÖAUTO? MITÄ SINUN PITÄISI TIETÄÄ NIISTÄ?

Missä tahansa ajoneuvossa, riippumatta sen käyttövoimasta, tarkoitus on käyttää energiaa ajoneuvon liikuttamiseen. Polttomoottori on edelleen maailman suosituin voimanlähde. Tämän moottorin toiminta perustuu säiliössä mukana kuljetettavan polttoaineen palamisesta syntyvien kemiallisten ja termodynaamisten reaktioiden hyödyntämiseen. Tällä tavalla männät, venttiilit, kampiakseli ja monet muut osat laitetaan liikkeelle. Sähköauto puolestaan hyödyntää akussa varastoitavaa energiaa ja magneetteja staattorin ja roottorin välisen liikkeen synnyttämiseksi. Kun polttoaineen palamisesta syntyvä energia hukataan peruuttamattomasti autoa ajettaessa, sähkömoottorin avulla osa kiihdytyksiin käytetystä energiasta voidaan kerätä talteen. Kyse on jarrutuksissa talteen kerättävästä liike-energiasta. Nykyaikaiset sähköautot pystyvät keräämään energiaa takaisin ja käyttämään sen uudestaan auton liikuttamiseen. Vain muutamia vuosia sitten vastaava järjestelmä oli täydellinen uutuus moottoriurheilun parissa ja tarkemmin F1:ssä, missä se nähtiin KERS-järjestelmän muodossa.

 

SÄHKÖAUTOJEN EDUT

Sähköinen Mazda on autoteollisuuden tulevaisuutta. Voimme torjua ilmastonmuutosta luopumalla perinteisistä moottoreista, minkä lisäksi sähköisten voimalinjojen monet edut tarkoittavat, että pian sähkömoottorit ja muut sähköiset ratkaisut ovat yhtä yleisiä kuin polttomoottorit nykypäivänä. Ensimmäinen sähköauto oli pieni kaupunkiauto, mutta nykypäivänä näiden valikoima laajenee jatkuvasti, mistä todisteena on Audin sähköinen katumaasturi. Mazda liittyy tähän joukkoon MX-30-mallilla.

Mikä erottaa sähköautot? Ekologisuus nousee esille. Sähköä voidaan valmistaa uusiutuvista luonnonvaroista, kun taas öljyvarannot jatkavat vähenemistään ympäri maailmaa. Sähköauton pyörivässä moottorissa on vähemmän rikkoutuvia osia, mikä tekee siitä luotettavamman. Tämä näkyy myös turvallisuutena. Syttyvän polttoainetankin puuttuminen on yksi näkökulma, joka vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen ajamisen aikana. Käyttökustannukset ovat alhaisemmat, sillä sähkö on ja tulee varmasti olemaan huomattavasti polttoaineita edullisempaa. Polttomoottoriautoissa liikkeelle laittava voima täytyy ”tehdä”, minkä vuoksi kiihdyttäminen ottaa oman aikansa. Sähköautoissa täysi voima on saatavilla välittömästi sähkön nopean liikkeen ansiosta. Toisin kuin yleisesti luullaan, vuodesta 2019 lähtien sähköautot ovat tarjonneet paljon paremman toimintamatkan kuin vanhat täysin sähköiset mallit. Tämän tekniikan yleistymisen myötä myös hinnat tulevat laskemaan, minkä ansiosta ne tulevat kaikkien saataville.

 

MILTÄ SÄHKÖAUTON LATAAMINEN NÄYTTÄÄ?

Isoin muutos polttomoottoriautosta sähköautoon siirryttäessä on auton lataaminen. Ensimmäinen iso ero on, ettei kuljettajan tarvitse etsiä polttoaineasemaa täydentääkseen toimintamatkaa. Riittää, että auton kytkee kotona latauslaitteeseen tai normaaliin sähköpistokkeeseen. Toki sähköautoa voi myös ladata latausasemilla, joita löytyy myös perinteisiltä huoltoasemilta. Tämän aiheen osalta herää myös toinen kysymys: kauanko auton lataaminen kestää? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, sillä se riippuu akun varaustilasta ja lataustavasta. 6,6 kW kotilatausasemalla täysin tyhjä akku täyttyy kätevästi yön aikana noin kuudessa tunnissa. Auto on myös mahdollista ladata pikalatausasemalla 40 kW:n teholla, jolloin 20% - 80% lataamiseen kuluu noin 40 minuuttia. 22 kW asemalla akun täyttyminen kestää noin 4,5 tuntia.

 

MAZDAN ENSIMMÄINEN SÄHKÖAUTO – MX-30

Mazda MX-30 aloittaa uuden kappaleen autoteollisuuden historiassa. Tämä on ensimmäinen, eikä varmasti viimeinen, täysin sähköinen auto tältä Japanin Hiroshimassa toimivalta merkiltä. Mikä on Mazda MX-30? Aloitetaan projektista. Moderniin ja minimalistiseen tyyliin yhdistyy futuristisia piirteitä ja Mazdan henkilöautoille tyypillinen tyylikkyys. Näyttävät 18-tuumaiset vanteet erottuvat edukseen. Yksi ominaisuus, mikä erottaa Mazda MX:30:n on kaapparityyliset ”freestyle” ovet. Koko korin tyyli muistuttaa hieman korotettua coupéa, jossa yhdistyvät SUV:n luonne ja urheiluauton dynaamisuus. Kun siirrytään sisälle, tarjolla on kaksi värimaailmaa: ruskea ”Industrial Vintage” tai valkoinen ”Modern Confidence”. Ajomukavuus on varmistettu sähkösäätöisillä istuimilla, ristiselän tuella ja lämmityksellä. Matkustusmukavuus Mazdassa varmistetaan myös mukavuuksilla kuten istuimien muistipaikoilla, tuulilasinäytöllä HMI-multimediaohjaimella ja kosketusnäytöllä ohjattavalla automaatti-ilmastoinnilla. Nykyaikaiseen muotoiluun yhdistyy innovatiivisia teknisiä ratkaisuja, jotka vaikuttavat ajomukavuuteen sekä -turvallisuuteen. Matrix-LED-ajovalot mukautuvat automaattisesti ajotilanteeseen valaisten mahdollisimman suuren alueen kuitenkaan häikäisemättä vastaantuljoita. Päiväsaikaan käytetään erillisiä LED-päiväajovaloja. Etuvalot on integroitu muotoiluun ja Mazdan tuttua turvajärjestelmää on entisestään parannettu. Mazda MX-30 on varustettu kompaktilla ja kevyellä akustolla, jonka kapasiteetti on 35,5 kWh. Tämä varmistaa riittävän toimintamatkan päivittäisiin työmatkoihin ja kaupoissa käyntiin. Lisäksi auton ympäristövaikutukset pienenevät. Lopuksi on toki hyvä kysyä se tärkein kysymys: paljonko sähköauto maksaa? Mazda MX-30:n hinta on 35 990 €, ja tähän hintaa sisältyy kattavan varustelun lisäksi kolmen vuoden takuu autolle sekä kahdeksan vuoden takuu akustolle. Valtion hankintatuki (2000€ v.2021) vähennetään mainitusta hinnasta.

 

Suosittelemme lukemaan sähköautoihin liittyviä artikkeleita:

LÄHETÄ MAZDA MX-30 HINNASTO JA ESITE KÄTEVÄSTI SÄHKÖPOSTIISI