Juhlistamme punaista – tunteiden väriä

Juhlistamme punaista – tunteiden väriä

Punainen ei ole mikään tavallinen väri. Tieteellisestä näkökulmasta se on vain pinnasta heijastuvaa valoa, jonka aallonpituus on 600–780 nanometriä. Kautta aikojen punainen on kuitenkin vanginnut mielikuvituksemme, eikä millään muulla värillä ole ollut ihmisiin yhtä vahvaa vaikutusta. Jo esi-isämme valmistivat ensimmäisen maalin tekemällä punaista tahnaa vedestä ja okrajauheesta. Siitä lähtien monissa kulttuureissa on annettu punaiselle värille erilaisia merkityksiä aina tulenpalavasta rakkaudesta ja raivosta kuninkaalliseen valtaan, vaurauteen sekä onneen. Mitä yhteistä näillä tulkinnoilla on? Läpi historian ja kaikkialla maailmassa punainen on yhdistetty vahvoihin tunteisiin. Syvällä ihmisen alitajunnassa se herättelee ajatuksia aistikkuudesta, intohimosta – toisinaan myös vaarasta.

Ei siis ole ihme, että automaailmassa punainen on tyypillisesti varattu vahvoille ja tunnetta sytyttäville urheiluautoille. Punaiset autot nähdään muita nopeampina ja urheilullisempina, ja myös niiden kuljettajat poikkeuksellisen uskaliaina. Sitä vastoin keskikokoisten autojen ja katumaastureiden segmentti on hillitympi, eikä niille ole tyypillistä tunnustaa punaista – vaan suosia neutraaleja sävyjä, kuten valkoista, mustaa ja harmaata. Vuonna 2020 vain 6,7 % kaikista uusista rekisteröidyistä autoista oli punaisia. Mazdalla tilanne oli toisenlainen. Sen uusista autoista 27,2 % oli punaisia, mikä on enemmän kuin millään muulla merkillä. Voikin todeta, että Mazdalla ja sen brändiuskollisilla asiakkailla on aina ollut erityinen yhteys punaiseen. Eikä ihme, sillä intohimo ajamiseen yhdistettynä auton ja kuljettajan väliseen tunnesiteeseen muodostavat yrityksen ytimen.

Kun Mazda otti ensimmäiset askeleensa henkilöautojen maailmaan ja julkaisi R360 Coupén, yksi asiakkaille tarjottavista värivaihtoehdoista oli ”Mazda Red”. Vuosien varrella punainen vakiintuikin japanilaisen autonvalmistuksen tunnusomaiseksi väriksi. Sitä on tietenkin tarjottu monina erilaisina sävyinä, joihin lukeutuvat esimerkiksi RX 7:n oranssimpi ”Sunrise Red”, suosittujen 323 ja 626 sarjojen syvä ”Burgundy Ice Metallic” ja legendaarisen MX 5:n rohkea ja kirkas ”Classic Red”. Kaiken kaikkiaan yli sata punaisen sävyä on ilmaissut Mazdan valmistamien autojen sekä brändin sydämen paloa ja päättäväisyyttä. Se on ollut viesti, jota Mazda-fanit kaikkialla maailmassa ovat kiitelleet.

Punainen väri koki uuden tulemisen, kun suunnittelussa alettiin noudattaa Kodo-muotoilua vuonna 2012. Kodo-filosofia pyrkii vangitsemaan liikkeen kauneuden erilaisten virtaavien ja dynaamisten muotojen avulla. Mazdan suunnittelutiimi mm. poisti auton kylkipokkaukset, jotta valo saisi heijastella vapaasti tasaisella alustalla. Valon ja varjon tanssi synnyttää korin pinnalle eläviä kuvioita, jotka luovat mielikuvan liikkeestä, vaikka auto pysyisi paikallaan. Suunnittelijat elävöittivät Kodo-muotoilua entisestään kehittämällä Mazdalle uuden tunnusomaisen värin: ”Soul Red Metallic”, joka on eloisa ja vivahteikas sävy sopien täydellisesti yhteen uuden muotokielen kanssa.

Mazdalle tyypilliseen tapaan Keiichi Okamoto ja hänen tiiminsä ajattelivat värin vaativan vielä vähän hiomista. Yhdessä he ottivat kunnianhimoiseksi tavoitteekseen luoda ”maailman kaunein punainen väri”. Sen tulisi näyttää kirkkaalta valossa ja täyteläiseltä sekä tummalta varjossa. Väriin haluttiin niin paljon syvyyttä, että se vaikuttaisi lähes läpikuultavalta. ”Haluan sellaisen syvän punaisen sävyn, jollaisen voi nähdä läpikuultavissa rubiineissa tai punaisessa lasissa”, Okamoto sanoi ja hänen tiiminsä tarttui toimeen. Tuloksena oli vuonna 2017 julkaistu merkkiväri ”Soul Red Crystal”.

Mazda kehitti myös uuden ja mullistavan maalaustekniikan saavuttaakseen täydellisen, monivivahteisen punaisen sävyn. Prosessista tuli kolmivaiheinen. Ensimmäiseen, värilliseen maalikerrokseen lisätään kahdenlaisia alumiinihileitä: toiset niistä heijastavat valoa tehokkaasti, kun taas toiset absorboivat sitä. Hileet levitetään pinnoille tarkasti, jotta valo ja varjot käyttäytyisivät halutulla tavalla koko korin mitalla. Tämän jälkeen lisätään läpikuultava maalikerros, jossa on erittäin värikylläistä pigmenttiä. Se syventää väriä, muttei kuitenkaan estä valoa osumasta ensimmäisen kerroksen alumiinihileisiin. Päällimmäiseksi tulee läpinäkyvä kerros, joka antaa maalipinnalle lisää kiiltoa ja suojaa sitä ympäristön haittavaikutuksilta. Tuloksena on heleä ja houkutteleva sävy, joka on 20 % värikylläisempi ja 50 % syvempi kuin alkuperäinen ”Soul Red Metallic”.

Tämä uskomaton, uniikki vaikutelma oli mahdollista saavuttaa vain keskittymällä punaisen puhtauteen – siksi nykyisen brändivärin sulaa laavaa muistuttavat korostukset ja syvät, tummat varjot syntyivät ilman lisättyä oranssia tai sinistä väripigmenttiä. Mazdan uusi punainen noudattaa siis täydellisesti Kodo muotoilufilosofiaa, jossa pyritään tuomaan esille liikkeen kauneus yksinkertaisten, mutta vaikuttavien ja emotionaalisten muotojen avulla. Eikä yksikään toinen sävy pystyisi siihen paremmin – onhan punainen se väreistä tunteikkain.